Opiskelijan oma purjehdusseura
 
Nokia-tempaus ke 2.5. ja to 3.5.

Nokia-tempaus ke 2.5. ja to 3.5.

Nokian yhtiökokous järjestetään torstaina 3.5. ja Teekkaripurjehtijat on tänäkin vuonna mukana järjestelyissä!

Kokouksen valmisteluun ke 2.5. tarvitaan 20 talkoolaista ja varsinaiseen yhtiökokoukseen to 3.5. peräti 60 talkoolaista. Talkoolaisten tehtävät ovat helppoja opastus- ja avustamistehtäviä, jotka eivät vaadi mitään erityisosaamista. Kyseinen tempaus on merkittävä osa TRIPin varainhankintaa ja sen tähden on tärkeää, että saamme paikalle kaikki 60 talkoolaista.

Miksi osallistuisin?

– TRIPin toiminnan laajentuessa jatkuvasti myös rahoitusta erinäisiin projekteihin, tapahtumiin ja veneiden kunnostukseen tarvitaan entistä enemmän. Nokia-tempaus on merkittävä osa TRIPin varainhankintaa, minkä vuoksi onnistunut tempaus mahdollistaa toiminnan jatkuvan kehittämisen ja takaa hyvän pohjan yhteistyölle myös tulevina vuosina.

– Vaikka avustajille ei makseta tempauksesta rahallista korvausta, tarkoituksena ei kuitenkaan ole jättää tempaajia kuivin suin. Näin ollen palkkiovaihtoehtoja tempaukseen osallistujille on peräti kolme:

1. 100 euron alennus kevään 2012 purjehtija- tai perämieskurssista
– Loistava mahdollisuus kevään kurssilaisille pudottaa kurssin hintaa vain yhden päivän talkootyöllä!

2. Osallistuminen tempauspurjehdukselle 15.-17.6.
– Viime vuonna tempauspurjehdus suuntasi kolmen veneen voimin Tallinnaan; lähde mukaan ja voit päästä vaikuttamaan mihin tänä vuonna seilataan!

3. Talkootunnit kaksinkertaisina

Vaihtoehdoista voit valita yhden / talkoopäivä, eli jos osallistut koulutukseen ja järjestelyihin ke 2.5. sekä itse kokoukseen to 3.5., voit valita kaksi palkkiota, ja vastaavasti pelkkään koulutukseen ja kokoukseen osallistumisesta yhden palkkion. Talkootunnit voit ottaa molempien päivien palkkioksi. Tempauspurjehdukselle paikkoja on rajoitetusti, joten osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kaikkien talkoolaisten on osallistuttava ke 2.5. klo 14-16 järjestettävään koulutukseen sekä varsinaisiin avustustehtäviin yhtiökokouksessa to 3.5. klo 9:45-18. Ilmoita myös, jos pääsisit osallistumaan järjestelytehtäviin keskiviikkona koulutuksen jälkeen klo 16-21. Mikäli olet estynyt osallistumaan keskiviikon 2.5. koulutukseen, mutta pääset kuitenkin yhtiökokoukseen to 3.5., ota ilmoittautumisen jälkeen yhteyttä allekirjoittaneeseen (simo.skogberg@aalto.fi).

Yhtiökokous järjestetään messukeskuksessa ja paikalla pitää olla aamulla klo 9:45 mennessä. Talkoopäivä päättyy noin klo 18 kokouksen kestosta riippuen. Tarkemmat ohjeet Nokian puolelta saamme lähempänä tapahtumaa ja niistä tiedotetaan kaikille ilmoittautuneille.

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä lomake täällä: Ilmoittaudu

Tempaus on tarkoitettu TRIPin jäsenille, joten jos et ole vielä jäsen, voit liittyä näppärästi täällä: Liity jäseneksi

Lisätietoja tempauksesta Simo Skogbergilta, simo.skogberg@aalto.fi
Tervetuloa mukaan!